Jäsenen vakuutusturva

22.6.2021

Muistakaa rangella, lähipelialueilla ja kentällä lyödessänne ottaa töitään tekevä kenttähenkilökunta, muut pelaajat ja liikkujat huomioon! Vähältä piti -tilanteita syntyy joka kesä niin kentällä kuin harjoitusalueillakin.

Golfpallo lentää lujaa ja kovaa silloin kun se lähtee mailan lavasta hyvin, ja osuessaan autoon tai pahimmassa tapauksessa ihmiseen, seurauksia syntyy.  Esimerkiksi 1-väylän avauksissa on meillä hyvä huomioida klubitiellä liikkuvat, siis autot, fillaristit ja kävelijät, ettei pelipallo vahingossa sinkoutuisi kenenkään niskaan tai autoon. 4-väylällä on hyvä jo pelipallonsa lyöneen jäädä seisomaan mäen päälle tai jättää bägi merkiksi takaa tuleville silloin kun muut lyövät alempana näkymättömissä lammen rannassa. Väylällä 9 soita aina kelloa, näin takana tuleva ryhmä tietää, milloin on turvallista avata. Myös kenttähenkilökunnan ollessa töissään kentällä ja muilla pelialueilla, huomioikaa heidät ja odottakaa kunnes saatte lyöntiluvan.

Kun jäsenmaksu on maksettu, pelaajan vakuutusturva on voimassa.

Pelaajavakuutus 2021

Hyviä ja turvallisia pelikierroksia muut huomioiden!